perjantai 2. lokakuuta 2015



Työasut saapuneet

Yhtiön logolla varustettuja työasuja on ollut jo kesän aikana nähtävissä kolmen kunnan katukuvassa. Ensimmäisenä saapuivat kiinteistöhoitajien työasut ja nyt on jakoon laitettu yhtiön logolla ja tunnuksilla varustetut t-paidat. T-paidat ovat tällä hetkellä jaossa Juvalla ja tämän jälkeen tavaraa toimitetaan Rantasalmelle. Sulkavalla t-paidat on jo osittain jaettu. Yhtenäisillä työasuilla saavutetaan asiakkaidemme keskuudessa myös hyvin näkyvyyttä ja korostetaan yhtä yhtenäistä yhtiötä.  Myös hieman tuntemattomat työkaverit tunnistaa näin helpommin.



Muutenkin yhtiön näkyvyyteen on kiinnitettävä tulevaisuudessa enemmän huomioita. Ajatuksia on tullut autojen teippauksista sekä kyltityksistä kunnanvirastoilla.

Näkemyksiä ja ideoita tästä ja muista kehitysajatuksista otetaan mielellään vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti